Valitse oikeankokoiset rintaliivit

20.3.2016
Kati Vasell

Liian harvoin tulee kirjoitettua tai ylipäätään luettua alusvaatteiden tärkeydestä. Alusvaatteilla on iso merkitys siihen, miltä vaatteet loppujen lopuksi näyttää. Nyt ensimmäiseksi otetaan käsittelyyn rintaliivit 🙂

Suomalainen nainen ostaa keskimäärin 1,6 rintaliivit vuodessa!! Siis apua!! Me ostetaan kenkiä ja vaatteita ja laukkuja sun muuta vaikka kuinka paljon -mutta rintaliivejä tarvitsemme päivittäin ja silti niihin satsaaminen tuntuu hankalalta. Kunnon alusvaatteet on kuitenkin kaiken A ja O.

Rintaliivien istuvuus on tärkeää. Kupin on oltava tarpeeksi suuri ja ympäryksen jämäkkä. Kuppi on tarpeeksi suuri, kun koko rinta mahtuu sinne hyvin, eikä esim. eteenpäin nojatessa pullahda ulos. Tai ettei kuppi paina rintaa lyttyyn mistään kohdasta. Aina kun sovittaa rintaliivejä, niin siellä sovittaessa on hyvä nostaa käsiä, kumartaa ja ylipäätään liikkua, koska niin se normaalikäytössä sitten tulee olemaan 🙂 Ei niitä vain ihailla paikallaan. Ympäryksen pitää olla tarpeeksi tiukka, kaksi sormea saa mahtua väliin. Ympärysmitta on tarpeeksi pieni, kun se sovittaessa menee kiinni niihin kaiumpiin hakasiin. Ne kaksi muuta on sitä varten, kun se käytössä alkaa löystyä niin on mahdollisuus sitten kiristää. Eli sovittaessa ei koiteta siihen pienimpään mittaan vaan suurimpaan! 🙂

Suomalainen nainen on hyvin usein kokoa 75B. Kaikki naiset ei voi olla sama kokoa, mutta jotenkin hyvin moni mieltää itsensä tähän kokoon ja tätä ostetaan eniten. Ensinnäkin tuo 75cm ympärysmitta on hyvin usein liian suuri, ihan mittanauhan kanssa kannattaa se oma ympärys mitata. Ja B kupin sopivuus riippuu sitten täysin tuosta ympärysmitasta. Jos ympärysmitta onkin 70, niin silloin 75B rinnakkaiskoko on 70C tai jopa 65D. Eli jos ympärysmitta pienenee, niin kuppi suurenee. Toiseen suuntaan taas rinnakkaiskoko olisi 80A.

Nyt puhun siis omasta kokemuksesta, tämä asia valkeni minullekin muutama vuosi sitten. Ennen raskauksia kuvittelin myös olevani 75B, kunnes lähdin rintaliiviostoksille ammattilaisen luokse. Hän mittasi ja naureskeli kokoehdotukselleni, koska ympärysmitta olikin 60 ja siinä aikamme sovitettua liivikoko oli 60DD. Ja tämäkin vaihteli malleittain, jossain parempi oli 65D.

Rintojen koko vaihtelee naisella monta kertaa elämän aikana, joten mittojen päivitys silloin tällöin on paikallaan! Nyt tässä on pari vuotta kuljettu enemmän tai vähemmän imetystoppi päällä, mutta jahka palaan taas rintaliiviaikaan, niin ehdottomasti on otettava uudet mitat! Sehän on ihan faktaa, että samaan kokoon tuskin kukaan yltää imetysten jälkeen.. Niin se vain on, mutta onneksi se rintojen tärkein tehtävä on kuitenkin tuo lapsen ruokkiminen ja ihan normaali-ilmiö kyseessä, vaikka tietysti se vähän harmittaa, että muhkeus kärsii :/

Iso rintaisten liivien hankinta onkin sitten oma hommansa. Kun puhutaan jo E ja F kupeista, niitä ei monen liikkeen valikoimasta löydy. Ja sitten nousee sellaisetkin asiat esiin, kuten olkahihnan leveys. Niska ja olkapäät monesti rasittuvat rintojen kantamisesta, joten liivien on oltava todella hyvät ja istuvat. Suosittelen kyllä kaikille, rintojen koosta huolimatta, ostamaan liivit aina liikkeestä, missä myyjä ensin mittaa ja sen jälkeen kantaa vaihtoehtoja liiveistä sinulle koppiin. Ja myyjä myös auttaa pukemaan liivit oikein päälle!

Jos haluaa vielä tarkemmin perehtyä aiheeseen, hyvä opas rintaliivien valintaan löytyy esimerkiksi täältä https://www.lumingerie.fi/rintaliivien-sovitusopas.

Tässä myös Yhteishyvässä julkaistu Marks & Spencerin opastusvideo aiheeseen.

On hyvä muistaa myös, että rintaliivejä tulisi olla kolmet erilaiset:
– päivittäiseen käyttöön (arki, työ)
– juhliin
– urheiluun
Samat liivit eivät toimi joka tilanteessa. Arjessa kannatta käyttää hyvin istuvia liivejä, joissa on mukava olla pitkäkin päivä. Juhlaan voi valita jotkin vähän spesiaalimmat liivit, kauniisti koristellut tai uskaliaamman väriset. On myös hyvä tsekata, ettei liivit näy (myöskään selästä) juhlapuvun alta, ellei se ole itse tarkoitus. Ja urheiluliivit on sitten ihan oma lukunsa, niiden täytyy olla huomattavasti edeltäviä tukevammat. Löytyykö sinulta liivit näihin kolmeen kategoriaan?

Eiköhän näistä vinkeistä ole apua ja muistakaa hyödyntää myyjien ammattitaito. Meitä varten he siellä liikkeessä ovat. Ja nyt on tullut niin nättejä keväisiä liivejä kauppoihin, että suosittelen satsaamaan uusiin liiveihin!

Ihanaa kevään alkua!! 🙂

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *